musiikki

Helsingin malli -taide tulee ihmisten luokse

Teatteriryhmämme Maria Baric Company & Voimauttavan taiteen äärellä ry toteuttavat parhaillaan yhdessä Teatterimuseon ja Tanssiteatteri Hurjaruuthin kanssa Helsingin kulttuurikeskuksen tukemaa Helsingin malli -hanketoimintaa Itä-Helsingin lähiöalueilla. Toiminnan kautta kartoitamme, onko mm. osallistavan musiikillisen nukketeatteri- ja sirkustoiminnan kautta mahdollista tavoittaa taiteen ja kulttuurin piiriin myös sellaista yleisöä ja osallistujia, jotka eivät muutoin käy museossa, teatterissa tai konserteissa. Mitä alkaakaan tapahtua, kun nukketeatteria, musiikkia tai vaikkapa tulisirkusta tuodaankin osallistavan yleisötyön myötä ulos museoista, teattereista ja konserttisaleista aivan uusiin toimintaympäristöihin, ihmisten luokse? Blogi seuraa toiminnan kehittymistä ja jalkautumista erilaisiin tapahtumiin ja toimintaympäristöihin erityisesti Mellunkylässä ja sen lähialueilla, yhteistyössä alueen muiden toimijoiden kanssa. 

#taidekuuluukaikille #kohtaamisiaitähelsingissä #voimauttavantaiteenäärellä #sirkussaapuukaupunkin #kulttuurikulmafeeniks

"Marionettielefantti opettelemassa skeittaamaan..."  Me-säätiön avaaman Mellunmäen ME-talon ja sen piirissä toimivan Kulttuurikulma Feeniksin avajaistunnelmia keväältä 2017, Voimauttavan taiteen äärellä ry & Maria Baric Company yhteistyössä 09Helsinki Human Rights -säätiön kanssa.

"Marionettielefantti opettelemassa skeittaamaan..." Me-säätiön avaaman Mellunmäen ME-talon ja sen piirissä toimivan Kulttuurikulma Feeniksin avajaistunnelmia keväältä 2017, Voimauttavan taiteen äärellä ry & Maria Baric Company yhteistyössä 09Helsinki Human Rights -säätiön kanssa.

BLOGIN SISÄLTÖ
*Blogi on kirjava kokoelma vanhaa ja uutta. Se sisältää sekä uusia tekstejä yhdistyksen ja companymme ajankohtaisesta, juuri meneillään olevasta toiminnasta, että joitakin koosteita ja tarinoita jo aiemmin toteutetusta toiminnasta. Tässä blogissa havainnoin toimintaa toteutettujen kohtaamisten ja niiden osallistujissa herättämien tunnekokemusten näkökulmasta. Osa blogin teksteistä pohjaa aikaisempiin kirjoituksiini tai sisältää päivitettyjä osioita opinnäytetyöstäni (Kohtaamisia voimauttavan taiteen äärellä - sosiokulttuurinen innostaminen musiikillisen nukketeatterin keinoin, Metropolia, Musiikin koulutusohjelma, YAMK, 2014.)

BLOGIN AIHEPIIRI
Blogimme esittelee toimintaamme voimauttavan taiteen äärellä. Tarkoituksenamme on tuottaa uudenlaista tietoa yleisötyön käytännön kehittämisen mahdollistamiseksi. Tarkastelen tässä blogissa ryhmämme käyttämien taiteenmuotojen, mm. voimauttavan, musiikillisen nukketeatterin, varjoteatterin, mustan teatterin sekä tuliteatterin soveltuvuutta eri toimintaympäristöihin ja niiden käyttökelpoisuutta erilaisina taidelähtöisinä menetelminä erilaisten osallistujaryhmien kanssa toimittaessa. 

INSPIRAATIOITA & YLLÄTYSVIERAILIJOITA
Välillä blogissa saattaa vierailla myös yllätysvieras. Ajankohtainen tarina tai aihe voi ilmestyä blogiin myös companymme muiden taiteilijoiden tai yhdistyksemme toimijoiden kirjoittamana. Tai sitten saatamme kutsua blogiin jonkun yhteistyökumppanimme, alan kollegan tai vierailevan asiantuntijan esittelemään erilaisia kiinnostavia projekteja, tutkimustietoa tai omia kokemuksiaan ja ajatuksiaan esittävän taiteen, soveltavan taiteen, yhteisötaiteen tai voimauttavan taiteen tekemisen ja kokemisen aihepiiristä ja ääreltä.

KIRJOITA MEILLE
Jätä terveisesi, ajatuksesi tai kommenttisi viestikenttään, kuulemme sinusta mielellämme! Voit myös jättää meille toiveita tai ehdotuksia blogikirjoitusten aiheita koskien. Kiitos mielenkiinnostasi tätä blogia kohtaan!